lauantai 23. maaliskuuta 2013

Herkkulautanen


Moikka :) Tänään kävimme Sinin kanssa Jyväskylässä. Kiertelimme kirpputoreja ja lopuksi menimme keskustaan kiertelemään. En tehnyt kovin montaa löytöä. Mukaan lähti kuitenkin pari kivaa paitaa, huivi ja korvispaketti. Oli todella kiva päivä, tuli vähän tuttujakin vastaan.
Kävimme myös Katriinan kaupalla, josta löysin ihanat talvikengät! Esittelen ne teille, kunhan saan ne ensin pestyä. Kaupan ulkoasu ja sisustus (viime käyntini jälkeen) on kokenut suuria muutoksia, olin ihan hämmästynyt, miten hienon näköistä siellä on! Kaupalta löytyy paljon uusia luomu -ja kierrätystuotteita. Bongasin myös kirppispöydistä kaikenlaista kivaa.
Huomenna ajattelin vähän tuunailla vaatteita Sinin kanssa. Kuvaan myös loppuun esittelyn kodistamme :)

Aina välillä tekee hirveästi mieli herkkuja, mutta ei karkkia tai muuta epäterveellistä.. 
..vaan ihanan raikkaita hedelmiä! :) Tällaisen annoksen teimme Ilonan kanssa viime viikonloppuna. Lautasella luomubanaania -ja omenaa, kiiviä ja tuoreananasta. Vain päärynä puuttuu kuvasta, se todella on hurmannut minut :D
Jos ollaan rehellisiä, tänä viikonloppuna en ole tehnyt yhtä hyviä valintoja ;) Eilen ostin pienen sipsipussin (Taffelin maustamattomia sipsejä.) Maustetut sipsit ovat mielestäni todella ''teennäisen'' makuisia, täynnä kaikenlaisia aromivahventeita ja muuta epämääräistä, jotka maistuvat läpi aivan selvästi.
Siksi lähdinkin (kokeilumielellä) itse maustamaan sipsejäni, laitoin niihin mm. pippuria, paprika-, sipuli- ja valkosipulijauhetta. Ripaus purasruohon kukkaa, katajaa ja korianteria. Sipsit ovat valmiita! Ja paljon paremman makuisia!
Tietenkin sipseihin voi laittaa ihan mistä itse vain pitää, mutta suosittelen kokeilemaan itse maustamista.
Saat juuri sellaisia sipsejä, kuin haluat ja vieläpä edullisesti, sekä ilman lisäaineita :)

8 kommenttia:

  1. Nam näyttää ihan älyhyvältä! Rupesi itseälläki tekemään mieli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! :D Ei ole kiva näin jälkikäteen katsella ;D

      Poista
  2. Kivaa kun postaat taas useasti!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät lukea postauksiani :) Nyt viime aikoina ei ole ollut koulussa niin paljoa ''kiireitä,'' niin olen ehtinyt postata enemmän :)

      Poista
  3. Millä kaikilla kirppareilla kävitte Jyväskylässä? Mä tiedän vaan sen uffin ja haluisin tietää, jos täällä olis jotain muita hyviä :)
    www.s-morethanlife.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn yleensä Seppälänkankaan kierrätyskeskuksissa ja Katriinan kaupan kirpputorilla, josta olen monesti löytänyt vaikka mitä kivaa! :) Jyväskylän keskustassa, Kolmikulman ''kupeessa'' on Centrum -itsepalvelukirppis, jossa käyn aina, kun menen keskustaan :)

      Poista
    2. siinä katriinn kaupan lähellähän on se kirpparilla.fi vai mikä sen nimi nyt oli, kannattaa käydä siellä, itse ainakin löydän sieltä usein paljon kaikkea mukavaa! :)

      Poista
    3. Kiitti paljon vinkeistä! Pitääki käydä kattelee noilla :)

      Poista